Extempore...taas.

Jostain syystä tänne blogiin on vaikea eksyä. Kaikki älynväläyksettömät mietteet tulee naputeltua vain naamakirjaan ystävien epäonneksi.

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja  naputtelen tänne muutaman lauseen päiväkirjaa, joka piti tehdä jo pohjanmaan reissustani joku viikko sitten. Pohjanmaan keikka  meni hyvin. Tapasin matkalla entisen koulukaverini, jota en ollut nähnyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Hyvin juttu luisti, hän on aina sama tyyppi. Sielunsympatiaa. Matkan päämäärä oli kuitenkin käydä katsomassa tyttärenpoikaani, joka täytti  vuoden. On onni olla mummu! Matkan varrella kävin moikkaamassa toista poikaani, sekä isääni ja äitiäni. Tyypillistä minulle, noin kolmeksi päiväksi suunniteltu reissu kutistui kahteen, yhden yön jaksoin viettää lännessä, kun jo iski kova kiire takaisin kotiin. Kilometrejä kertyi 1150, kyläpaikkoja neljä, nukkumista seitsemän tuntia...loppuaika menikin ajellessa surkeita teitä. Hyvä reissu silti.

Eilen päätin lähteä toteuttamaan ajatusta, jota olen miettinyt useamman  päivän. Lähden jonnekin patikoimaan ja uutta rinkkaani testaamaan. Kohteena "en tiedä minne". Mukaan pakkasin makuupussin, vaihtovaatteet ja pientä evästä. Sitten vain auton tankki täyteen ja kytkintä ylös. Löysin itseni Kolilta, vaikka ajatus oli mennä Vekaruskoskelle. Mikäs siinä, hissillä ylös luontokeskus Ukkoon, josta kyselemään mahdollisia vapaita tupia. Mäkränmaja oli vapaana eteläsuomalaisten hiihtolomaviikosta huolimatta, joten päätin ottaa sen. Toimistotyöntekijä ei vaan tiennyt, miten pääsen sinne helpoiten. Kolilla on lunta varmaan 70 cm, eikä läheskään kaikki kesäreitit ole talvikuljettavissa, ainakaan ilman lumikenkiä. 

Päätin ajaa auton Peiponpellon parkkipaikalle ja kävellä sitten jotain kautta majalle. 

Näkymä Rantatieltä Pieliselle. Tuolla paistaa aurinko

                                       .

Kaukana kulki ihmisiä. Halli terkkana.

                                       

 Tässä vaiheessa voisi sanoa, JEEEE, löydettiin maja!

                                     

Koiran pidän reissuillani aina kytkettynä. Tämä poikkeus vahvistaa säännön

                                     .

Uusi rinkka. Jännitti laittaa se selkään. Yllättävän hyvin jaksoin muutaman kilometrin raahata tuota uutta aarrettani selässä. Vasta viimeinen ylämäki kohti Mäkränmajaa sai
kunnon hien pintaan ja akan puuskuttamaan. Vetoapuna ylämäkeen toimi koira. Hyvin toimikin, kun traktorinurilla oli melko tuoreet ihmisen- ja koiranjäljet. Koiran remmin sain näppärästi kiinnitettyä rinkan mahavyöhön. Kädet jäi vapaaksi (tupakointiin, suklaanmutusteluun ja valokuvien näpsimiseen). Jokin joustosysteemi siihen pitää vielä asentaa äkkinykäisyjen loivennukseen. 

Pikainen kurkistus mökkiin, jonka huomasin olevan kylmä ja kostea. Hyvät, leveät laverit, joissa patjatkin. Kyllä täällä kelpaa viettää hiljaista aikaa. 

 Mäkränmaja

                                    

 Iltalenkillä majalta Purolanaholle päin.

                                    

Kumartavia puita.

                                     

Nenä toimii.

                                      

 Alussa oli puu, sitten oli kanto ja runko.

                                     

Taistelin aikani PorinMatin (kamina) kanssa, että saisin sen vetämään savut piippuun, eikä työntämään niitä tupaan. Vihdoin puolen tunnin väsyttämisen jälkeen, se suostui imaisemaan savunsa ylöspäin. Käytin apuna loppujen lopuksi alaluukkuun sytyttämiäni tuikkuja. Konstit on monet..

 PorinMatti, kattila ja lunta (lue vettä)

                                                       

Illan jo ollessa pitkällä ulkona oli pilkkopimeää. Se tähtitaivas! Tähtiä oli miljardeja! En  muista, milloin olen viimeksi saanut ihailla yhtä kaunista taivaan loistoa. Kaupungissa ei todellakaan näy tähdet, vaikka ne siellä taivaalla jöllöttävätkin.

Pikkuhiljaa Mäkränmaja lämpeni, Minäkin lämpesin kyykkyyn-ylös jumpalla. Höyry nousi suusta hengittäessä, mutta makuupussi  kutsui  houkuttelevasti jo alkuillalla kahdeksan aikaan...

Riistaryynäriä kevyeksi ilapalaksi kynttilänvalossa, koiran kuolatessa vierellä

Pielinen siintää

 Yö meni...sanoisinko nopeasti. Heräsin kymmentä vaille viisi, kävin pihalla koiran kanssa ja laitoin kamiinaan tulen. Aamupalaksi savuporokeittoa, kismettiä ja gefilus-tehojuoma. Limpparia noin puoli litraa (pois rinkasta painamasta). Aamu ei valjennut, vaikka niin sitä odotin. Ajattelin hetken pötkötellä makuupussissa. Hetki on tästä päivästä lähtien neljä tuntia. Siis neljän tunnin torkut! Yhdeksän tunnin yöunien jälkeen! Taisin olla unen tarpeessa?
Äkkiä kamat kasaan, mökin siivous, puiden pilkkominen ja loppukatsastus, kaikki ok. Eikun matkaan. Keli surkeahko. Töhnäinen ja tuulinen. Matkalla autolle näimme näädän keikkuvan puissa. Halli, nimensä veroinen belgianpaimenkoira, kuvittelee oikeasti olevansa aito supisuomalainen pikinokka. Reissun hauskin osuus..ainakin koiralla. Myös pikkukäpylintupariskunnan näin kuusen latvassa laulamassa ja puuhailemassa. Otin videoita ja kuvia aika vähän tällä reissulla, johtuen välinevajeesta. Tekniset vempaimet tarvitsevat virtaa, eikä varalaitteiden puuttuessa sähköttömässä kämpässä voi edes ladata tyhjiä akkuja.

Nämä jäljet päättyivät puuhun

"solmussa"

Auto näkyy, vetoapu voimistuu.

Reissun hiljainen osuus takana, sivistys kutsuu

sumuraja kulki tuolla korkeudella

Kolin parkkipaikalla oli tänä aamuna jopa muutama vapaa paikka

Avaimia palauttaessani ostin pikkutyttösille mustarastaan ja peipon tuliaisiksi. Ihania pehmoeläimiä, jotka laulavat oman lajin lauluaan.

Rinkkareissu oli hauska, lyhyt, ytimekäs ja opettavainen...  ja se tuli tarpeeseen. Ensikerralla tiedän taas hieman paremmin, mitä retkelle otan mukaan, mitä en tarvitse. Huomasin myös sen, että tarvin huimasti lisää kuntoilua pidempiä rinkkareissuja varten.

Tärkeintä retkeilyssä on huomata, kuinka rentouttavaa se on, Kyllä taas jaksaa, hetken :D

Kymmenen minuuttia kotiintulon jälkeen