lauantai 13. lokakuuta 2018

Pirhunkierto ja Koivusuon luonnonpuisto, Koitajoen maisemissa

Tervehdys pitkästä aikaa!
Kesästä kahdeksan viikkoa vierähti murtunutta jalkapöytää ja nilkkaa parannellessa, mutta nyt kun pääsin pitkän (kuukausi) työputken jälkeen vihdoin kesälomalle on hyvä aika jatkaa bloggailua, tai kirjoittaa edes jonkinlainen pläjäys lokakuisesta retkestä Koitajoen maisemiin. Onni on päästä liikkumaan, tosin hieman linkaten ja varsinkin ilman kyynärsauvoja...ja varsinkin päästä edes liikkumaan. Luontoon.

Suunnitelmana oli lähteä erämaista Koivusuon luonnonpuistoa kurkkaamaan, kaikki muut suunnitelmat olivat avoinna. Varmistin tosin sen, että alueen vetolautat ovat yhä vesillä ja ovathan ne, poikkeuksellisesti vielä tämän viikon.
Pikku hiljaa retkeksi varmistui 17km mittainen Pirhunkierto
http://www.luontoon.fi/koitajoki/reitit?inheritRedirect=true

Retkelle sain houkuteltua (yllättävän helposti) tyttäreni, jonka kanssa pakattiin rinkat, varan vuoksi parin päivän retkeä varten.
Matkaan lähdimme Joensuusta ajoissa, jotta ehtisimme poluille heti aamun valjettua. Aamu oli sumuinen, eikä se utuisuus paljoa vähentynyt koko päivänä. Sää oli lämmin, oikeastaan täydellinen retkeilyyn, lokakuu ja +10*



Polvikosken parkkipaikalta ehdimme tarpoa eteenpäin vain hetken, juuri Koivusuon luonnonpuiston rajan yli, kun koira alkoi ottaa ilmavainua oikein suun kautta ilmaa hörppien. Arvasin että nyt on jokin otus tosi lähellä, eikä mennyt kuin hetki, kun edessämme polulla oli tuoreet karhunjäljet, jotka olivat tulossa vastaamme. Eläin teki äkkikäännöksen noin sata metriä ennen kohtaamistamme. Matkan jatkuessa huomasimme, että karhu oli ollut myös Pirhunkierrolla, jäljet näkyivät pitkän matkaa myös pitkospuiden vierellä, se oli tulossa Pirhunvaaralta.


Matkamme jatkui pitkospuita pitkin hieman värisevin äänin, äänekkäästi laulellen...osaavat karhut väistää toistekin, aikaisemmin, ajateltiin.

Koivusuon luonnonpuisto oli kaunis syksyn väreissään, sumun häivyttässä metsän reunat näkyvistä  lähes kokonaan. Ympärillämme oli täydellinen hiljaisuus.



Pirhunsuolta saavuttiin metsän reunaan ja aloimme patikoimaan hyvin merkittyä polkua pitkin hitaasti ylöspäin kohti Pirhonvaaran metsänvartijatilaa.
Tämä osuus reitistä teki minuun vaikutuksen. Oli kuin olisimme saapueet johonkin eri maailmaan. Puut olivat pukeutuneet pitkiin naavapartoihin.

Hieman ennen Pirhonvaaran huippua vanha kuusimetsä muuttui valoisaksi  koivikoksi. se oli outo tunne, sumuinen ja samalla nopeasti saapunut valoinen muutos. Spooky!


Matkamme jatkui pienen juomapaussin jälkeen kohti Kaidansärkänkankaalla sijaitsevaa Pirtupolun pysäköintialuetta. Matkalla sinne ylitimme Pienen Pirhunvaaran ja Kelokkoahon kankaan, joissa oli kyllä nähtävää, jos pitää luonnon kauneudesta.

Pirtupolun parkkipaikalle saapuessamme naureskelimme, että tänne oltaisiin päästy autolla ja Me hölmöt rämmimme petojen keskellä ihan huvikseen. Tien reunus oli täynnä hirvien jälkiä, joten kyllä alueella elämää on, vaikkemme törmänneetkään ihmisiin.


Jalkaani kymmenen kilometrin tepsuttelu alkoi jo jomottaa ihan kiitettävästi ja päätin että otan kunnon tropit, kunhan pääsemme ensimmäiselle nuotiopaikalle paussia pitämään.

Parin kilometrin matka tuntuikin jo kymmeneltä soratietä pitkin, onneksi kilometrin jälkeen tieltä lähti polku kohti Koidanvaaran laavua, sitä ennen oli Koitajoki ylitettävä lautalla


Koira oli lautan nähdessään todella Asiallisen näköinen ilmeeltään "Tuon homman minä tiedän. Kyytiin istumaan ja istutaan rauhassa". Huvittavaa ja tavallaan hienoa huomata, kuinka koirani on kasvanut tässä retkeilyharrastuksessamme hyväksi matkakumppaniksi vuosien kokemuksien myötä.
Koitajoessa on voimakas virta. Pääsimme kuitenkin turvallisesti vastarannalle, jossa Koidanvaaran laavu jo meitä odotti makkaranpaistoon.


Matkamme jatkui vatsat makkaraa ja eväsleipiä hölskyen kohti Verkkoputaan autiotupaa. Ajatuksenani oli jäädä sinne yöksi, mutta koska kello oli vasta vartin yli kolme iltapäivällä, tyttäreni päätti että matkamme jatkuu, koska eihän täällä toimi edes netti. 
Autiotupa oli siisti ja lämmin, joku oli siellä yöpynyt edellisen yön.


Alkumatka oli hidastahtista, johtuen liukkaista pitkospuista ja maisemien ihailuista. Nyt huomasinkin, että jos aiomme ehtiä autolle ennen pimeää, on töppöstä laitettava toisen eteen rivakkaa tahtia. Onneksi maitohapot eivät hidastaneet vauhtia (Heh) ja pingoimme helppokulkuista kuivaa kangasmetsää sukkelasti kohti päämääräämme Asumajoen laavua, jonka jälkeen olisi toinen lauttamatka ja pieni pyrähdys tietä pitkin parkkipaikalle. Laavu tuli eteemme yllättävän nopeasti, sen verran helppokulkuinen oli Pirhunkierron itäreuna kulkea.






Lauttailu meni rutiinilla, tosin tällä kertaa minä Olin köydenvetovuorossa ja huomasin itsekin, kuinka voimakas virta onkaan.

Tielle päästyämme saimme patikoida joenpenkalla, tie tulvi kohtuullisesti, liekö majavien aikaansaannoksia.
Viimeinen kilometri oli liikaa. Siinä vaiheessa alkoi naurattamaan kaikki.  Sport trackeriin tuli matkaa päivän aikana 20km. Ihan hyvä kuntoilun aloitus täysipainoinen rinkka selässä.

 Uusi sakea sumu laskeutui Koitajoen alueelle pimeyden lisääntyessä. Ehdimme kuitenkin käydä vielä EUn ja Suomen mantereen Itäpisteellä ja kurkkaamassa Leimuukämpän autiotuvan tilanne pimeässä, siellä oli ihminen/ihmisiä.


Onneksi sain elää tämänkin päivän.
Kiitos!


keskiviikko 1. elokuuta 2018

Pieniä "sukelluksia" kesään


Blogi jäänyt unholaan töiden vuoksi. Muutama retki on tullut heitettyä, mutta eihän tässä helteessä huvita puuhailla muuta, kuin uida...
Nyt kun olen sairaslomalla, mursin jalkani, on aika leikkiä läppärillä ja muistella aikaa, kun pääsin kävellen järveenkin...
Ohessa kännykkätesti, kuinka uudehko puhelimeni Oukitel K10000 kestää vettä.


Ehkä joskus laitan kuvia alkukesän luontoretkiltämmekin, jos istuminen alkaa kiinnostamaan.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Loppukesän reissuja kuvin





Nyt on käynyt niin, että haahuiluharrastusta ovat vähentäneet joko omat, tai puolison pakolliset menot, eli työt. Blogi on jäänyt vähemmälle, kun ei ole liikoja ehtinyt reissaamaan. Päällimmäisenä mielessä ovat retket lähimaastoihin taaperoiden ja koiran kanssa, sienestys, muutaman laavun bongaus, Ukko-Kolilla piipahdus pikkusiskon kanssa (=Inarin kulttuurisihteerille kansallismaisemaa) ja ehdottomasti paras kaikista, Pitkäjärven autiotupaan tutustuminen Lieksan perukoilla.

Pidemmittä puheitta, kuvasaastetta, olkaatte hyvätte.





Riuttalampi

Riuttavaaran laavu





Keittoastiasto kunnossa

Riuttavaaran laavulle pääsee autolla ja se on Oravantaipaleen lähtöpiste
Oravantaival
Hyvä sienivuosi
Junkers pommikonekorsun laavulta
Mustatorvisienisaalis parin neliön alalta
Lykynlammella

Kaukaansärkän laavu Ilomantsin-ja kypäräntien risteyksessä
Arvaattekos mistä kuva on?










Joutenlampi
Joutenlammen laavu

Matkalla Pitkäjärven autiotuvalle

Pitkäjärven autiokämppä on karhunpolun varrella
Pitkäjärven autiotuvalla yöpyy isompikin perhe, tai perheet



Sauna kuumenee










Konivaaran valloittajat





Kulttuurisihteeri villinä kansallismaisemissa








Näihin kuviin ja tunnelmiin....Toivotan seikkailurikasta ja rauhaisaa syksyä, luonnosta nauttien.